Noloa myöntää...
Mutta edellinen postaushan oli viimeinen, jonka Prahassa ollessa sain sitten lopulta kirjoitettua. Noloa? No ainakin hieman! Ensin tyyppi puhuu ummet ja lammet siitä kuinka haluaa alkaa pitää blogia juuri tämän reissun taltioimiseksi ja kuinka tulevaisuudessa on edessä vaikka minkälaista jännää aihetta, ja sitten seuraava teksti ilmestyykin puolta vuotta myöhemmin… *deep sigh* Eipä tähän oikeastaan ole kunnon selityksiä, vaikka itsekin niitä itseltäni kaipaisin. Silmäilin aiemmat tekstini läpi ja kuinka paljon toivoisinkaan nyt, että olisin jatkanut kirjoittamista ekoja postauksia pidemmälle! Aiempia tekstejä lukiessa nimittäin vyöryivät takaisin ne fiilikset, joissa olin niitä kirjoittaessa, kaikki se jännitys ensimmäisinä päivinä ja ylpeys pienistäkin onnistumisista. Olisipa ollut hienoa seurata loppua matkaa samanlaisella intensiivisellä linssillä. No, mutta käynyt mitä käynyt, turha itkeä kaatuneen maidon perään yms… Minulla on kuitenkin edelleen ja tulee aina olemaan muistot tuos